Veneretki Soisalon ympäri 2013

20.7.2013

Matkan ensimmäinen legi ajettiin kotilaiturista Siilinjärveltä Kuopioon, jossa isäni jäi kyydistä pois. Samalla Maija ja Timo tulivat kyytiin Kallamarinassa. Seuraavaksi ajettiin kohti Vehmersalmea ja pidettiin Millibaarissa lyhyt tauko. Yöksi mentiin Karvion kanavan alajuoksulle.

21.7.2013

Heinäveden reitillä matka jatkui sateisessa kelissä.

22.7.2013

Lähdimme ajoissa Oravista kohti Savonlinnaa, koska sääennusteen mukaan tuuli oli päivällä voimistumassa. Haukivedellä tuuli jo aamulla melko runsaasti, joten päätös oli varsin onnistunut. Savonlinnassa päiväunet olivat tosin tarpeen heti saapumisen jälkeen. Savonlinnan rinnakkaisväylä oli valmistunut ja kiinnitimme veneen köydet uuteen laituriin.

23.7.2013

Kylpälähotellin takana olevilla saarilla on mukava käydä lenkillä.

24.7.2013

HakoApajan näköalakahvilasta avautuu kaunis maisema Hietajärvelle.

25.7.2013

Järvisydämestä jatkoimme matkaa kohti Varkautta. Mennessämme kohti Taitotalon rantaa Jussin täytyi Pirttivirran rautasillan kohdalla mennä keulalle mittaamaan mahtuuko vene ilman sillan avausta alitse. Hyvin mahtui tyynessä kelissä, koska veneen ja sillan väliin jäi parikymmentä senttiä. Jussi jäi pois kyydistä Varkaudessa.

26.7.2013

Perjantaina iltapäivällä isäni tuli Varkauteen ja jatkoimme matkaa kohti Taipaleen kanavan alajuoksua, jossa oli vanhassa kanavassa Tristan veneilijöiden kokoontuminen.

27.7.2013

Tristan veneilijöiden eskaaderi Taipaleen kanavan alajuoksulta matkalla kohti Huruslahtea. Voit myös katsoa kuvaamani videon eskaaderista osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=ntZ_ola2K6s. Huruslahden satamasta on kävelymatka Varkauden vesitornille, joka on samalla myös asuinkerrostalo. Tornissa sijaitsee näköalatasanne, jossa on terassikahvila. Kuten kuvasta näkyy näköalat ovat upeat 45 metriä korkeasta vesitornista.

28.7.2013

Taipaleen kanavalta lähdettiin ajamaan hyvissä ajoin aamulla kohti Kuopiota. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Leppävirran pursiseuran tukikohdassa Korkeasaaresta. Siitä jakettiin vielä matkaa kohti Kuopion pursiseuran tukikohtaa Iivarinsalossa. Illalla saimme nauttia todella kauniista auringonlaskusta.

29.7.2013

Peilityynessä aamussa oli hyvä jatkaa matkaa kohti Siilinjärveä ja kotilaituria.